Yhdistyksen säännöt
1. Yhdistyksen nimi on Käpylän Yhdyskuntaklubi ry ja kotipaikka Helsinki.
2. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yleishyödyllisenä yhdistyksenä Käpylän alueen kehittämiseksi ja osallistua alueen yhdyskuntasuunnitteluun ja toimia yhdyssiteenä asukkaiden ja erilaisten päättäjien välillä sekä toimia käpyläläisten ja heidän järjestöjensä yhteistyöelimenä. Yhdistys järjestää alueella nuoriso- ja kulttuuritoimintaa sekä yhteistyössä viranomaisten kanssa erilaisia kampanjoita ja valistustoimintaa erityisesti nuorisolle. Yhdistyksen tarkoituksena on saada käpyläläiset ottamaan vastuuta alueestaan ja sen nuorisosta ja kehittämään sukupolvien välistä yhteistoimintaa.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää nuorisolle ja jäsenilleen erilaisia kulttuuritapahtumia, juhlia, matkoja, leirejä, keskusteluja ja seminaareja, pitää vapaata nuoriso- ja asukaskahvilaa, suorittaa yhteiskunnallista tutkimusta, osallistuu keskusteluun Käpylän ongelmista, pitää erilasia harrastekerhoja kaikenikäisille käpyläläisille ja harrastaa julkaisutoimintaa.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi myös ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä, sekä toimeenpanna asianmukaisen luvan saatuaan arpajaisia, erilaisia juhla- ja huvitapahtumia esimerkiksi Kyläjuhlat, Elomarkkinat ja konsertit sekä rahankeräyksiä. Yhdistys voi harjoittaa anniskelutoimintaa järjestämissään tilaisuuksissa.
3. Yhdistyksen jäsenet ovat varsinaisia jäseniä, ainaisjäseniä ja kannattajajäseniä sekä kunniajäseniä. Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voivat päästä yksityiset henkilöt, oikeuskelpoiset yhteisöt ja järjestöt.
Yhdistyksen varsinaiset jäsenet hyväksyy hallitus ja edellytyksenä on toiminta yhdistyksen tavoitteiden puolesta. Hallitus hyväksyy myös ainaisjäsenet ja kannatusjäsenet. Yhdistyksen hallitus voi kutsua kunniajäseneksi yhdistyksen toiminnassa ansioituneen jäsenen.
Kannatusjäseneksi pääsee oikeuskelpoinen yhteisö tai säätiö tai henkilö.
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla eroamisesta yhdistyksen kokouksessa.
Jäsen voidaan erottaa yhdistyksen kokouksen päätöksellä hallituksen ehdotuksesta viiden kuudesosan (5/6) enemmistöllä.
Jäseneltä mahdollisesti perittävän liittymis- ja vuotuisjäsenmaksun suuruudesta päättää vuosikokous. Ainaisjäseneksi pääsee varsinainen jäsen suorittamalla kertakaikkisen jäsenmaksun, jonka suuruus määrätään vuosikokouksessa. Jäsenmaksu voi olla eri suuruinen eri jäsenryhmille.
4. Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valittu puheenjohtaja ja vähintään kolme (3) ja enintään yhdeksän (9) muuta jäsentä.
Hallituksen jäsenten toimikausi on vuosikokousten välinen aika.
Hallitus valitsee keskuudestaan yhden tai kaksi varapuheenjohtajaa ja ottaa tarvittaessa sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään kolme hallituksen jäsentä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaanluettuna on läsnä.
Asia ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.
5. Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja.
6. Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen on annettava tilintarkastajalle viimeistään kuukautta ennen vuosikokousta.
Tilintarkastajan tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle kaksi viikkoa ennen vuosikokousta.
7. Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään seitsemän (7) päivää ennen kokousta jäsenten tietoon ilmoituksella yhdistyksen omilla www-sivuilla ja alueellisen Käpylä-ryhmän www-sivuilla, tai ilmoituksella paikallisessa ilmaisjakelulehdessä. Lisäksi ilmoitus kokouksesta on oltava näkyvillä yhdistyksen toimitiloissa.
8. Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä tammi-huhtikuun aikana.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan tarvetta tai kun vähintään yksi kymmenesosa yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii.
Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella jäsenellä äänioikeus ja jokaisella äänioikeutetulla yksi ääni.
Yhdistyksen päätökseksi tulee se mielipide, joka on saanut yli puolet annetuista äänistä. Henkilövaaleissa äänten mennessä tasan ratkaistaan vaalit arvalla. Muutoin päätökseksi tulee kokouksen puheenjohtajan kannattama mielipide.
9. Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. Kokouksen avaus
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Todetaan läsnäolijat
5. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
6. Esitetään tilinpäätös, kertomus toiminnasta ja tilintarkastajan lausunto
7. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
8. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet
9. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja jäsenet
10. Valitaan tilintarkastaja tai toiminnantarkastaja ja hänelle varahenkilö
11. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksessa käsiteltäväksi, on hänen siitä kirjallisesti ilmoitettava niin hyvissä ajoin, että asia voidaan säilyttää kokouskutsuun.
10. Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä äänestyksessä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta. Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkautumisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.
Säännöt hyväksytty vuosikokouksessa 25.3.2024